Viime hallituksen hyväksymän vammaispalvelulain piti tulla voimaan ensi viikon sunnuntaina 1.10., mutta nyt hallitus on päättänyt lykätä sen voimaantuloa vuoden 2025 alkuun.
Suomalaisessa politiikassa on tyypillistä, että vammaispolitiikka halutaan depolitisoida. Siitä puhutaan kuin se ei olisi politiikkaa. "Tästä olemme samaa mieltä." "Ei tämä ole puoluepolitiikkkaa.". Kaikki sanovat olevansa vammaisten puolella. Poliitikot haluavat kaikin voimin välttää konfliktin ja näkyvän vallankäytön vammaispolitiikassa.
Vastuun sysääminen vammaisjärjestöille, vammaisneuvostoille ja muille, joilla ei ole valtaa, on osa depolitisointia. Vammaisjärjestöjen näkyvä erimielisyys pakottaa puolueet ottamaan vastuun, kohtaamaan konfliktin ja käyttämään valtaansa. Tiedän, että kulisseissa vammaisjärjestöihin kohdistuu kova paine olla iloisen yksimielisiä. Paine perustuu pelkoon hajoita ja hallitse -taktiikasta. Ajatellaan, että järjestöjen erimielisyys kostautuu kaikille vammaisille. Itse pidän suurempana vaarana sitä, että hymistelemällä oikeutetaan laki, joka tosiasiassa heikentää joidenkin vammaisten ihmisten asemaa. Ennen kaikkea sillä hymistelyllä annetaan poliitikoille lupa jättää vastuu ottamatta.
Lykkäämisen käsittely on eduskunnassa ollut dramaattista. Tässä pelataan kovilla ja rumasti. Perustuslakikontrolli petti, ja minua hävettää, että vihreiden edustaja oli poissa käsittelystä. Sote-valiokunnassa opposition edustajat kävelivät ulos kokouksesta. Vihreiden edustaja toimi tässä lautakunnassa mallikkaasti. Sekä oppositio että hallitus hokevat, että tässä lykkäämisessä on kysymys leikkauksista, vaikka oikeastaan tämä on tulkinnanvaraista.
Oppositio, etenkin SDP, on ottanut aseekseen YK:n vammaissopimuksen. Suomi sai viime vuonna YK:n vammaiskomitealta ratkaisun, jonka mukaan vammaisen henkilön oikeudet eivät toteutuneet. Demarit ja jotkut perustuslakivaliokunnan kuulemista asiantuntijoista ovat sitä mieltä, että ratkaisussa ilmennyt puute lainsäädännössä korjautuisi tällä vammaispalvelulailla. Näin ei välttämättä ole, koska tämä laki ei sisällä sellaisia elementtejä, jotka mahdollstaisivat sellaisen yksilöllisen ja ihmisen omiin päätöksiin perustuvan ratkaisun, jota komitea edellyttää. Tätä on avattu enemmän tässä Perustuslakiblogin tekstissä. Erityisesti kiinnittäisin huomiota siihen, että Suomi ei ole tehnyt mitään komitean ratkaisun takia. Vammainen henkilö, jonka oikeuksia on rikottu, on edelleen tämän rikkomuksen kohteena. Krista Kiuru, joka nyt puhuu YK-sopimusrikkomuksen lopettamisesta, ei esimerkiksi peruspalveluministerinä tehnyt asialle mitään.
Nyt kun puolueiden on ollut pakko valita puolensa julkisestikin, demarit näyttävät pelaavan kehitysvammapuolen järjestöjen peliä. Vihreille tämä aihe on kiusallinen: aikanaan itsenäisen elämän laiksi ajateltu vammaispalvelulaki oli Kalle Könkkölän voimanponnistus, mutta toisaalta viime eduskuntakaudella itsenäisen elämän elementtejä laista romutti vihreä edustaja Noora Koponen. Nyt ei eduskuntaryhmässä ole kumpaakaan, vaan kanta pitäisi ottaa ihan itse. Kokoomus ja perussuomalaiset keskittyvät puhumaan kustannuksista, vaikka kokoomuksesta löytyisi itsenäisen elämän puolustamistakin.
No pitäisikö sitä lakia lykätä vai eikö pitäisi? Minusta se ei ole kovin kiinnostava kysymys. Enemmän pitäisi puhua laista, joka on edelleen huono, haluaisin että puhutaan siitä. Olennaisia parannuksia toki voisi tehdä lykkäämättäkin. En ole huomannut, että hallitus suunnittelisi sellaisia parannuksia, jotka tekisivät laista paljon paremman. Vielä enemmän haluaisin, että keskustellaan laajemmin vammaisten asemasta ja siitä, miten sitä parannetaan. Se liittyi vammaispalvelulakiin, koska siihen sisältyvät palvelut kompensoivat yhteiskunnallisia epäkohtia. Toimenpiteitä tarvittaisiin ainakin esteettömyyden ja työllistymisen eteen sekä syrjinnän kitkemiseksi. Hallitusohjelma ei tarjoa näihin mitään sellaista, mikä vähentäisi vammaispalvelujen tarvetta.
