Seksin politiikka

Hesarin etusivun otsikko kertoo tänään, että seksi ja seurustelu kuuluvat vammaisillekin. Mikä paljastus! Viime kesänä kirjoitin työblogiin siitä, mikä näiden paljastusten ongelma on: koskaan ei päästä eteenpäin, jos sekin on uutinen, että vammaisilla on seksuaalisuus ja seksiä. 

Itse juttu kertoo kehitysvammaisista, ei vammaisista yleensä. Kyllä. luen vanhanaikaisesti aamukahvini kanssa paperi-Hesaria. Nettiversion otsikko on tarkempi. Jutussa on ihan kiinnostavia sisältöjä. Viime viikon MOT-jutut Ylellä toivat karmealla tavalla esiin, miten kehitysvammaisten seurustelusuhteita rajoitetaan. Kaikesta päätellen idea Hesarin juttuun on tullut tästä tekstistä. Nämä tapaukset ovat äärimmäisiä ja erittäin huolestuttavia. Hesari kertoo myös Duodecimin oppaasta, jonka mukaan kehitysvammaisten asema "avioliittomarkkinoilla" on huono ja heillä on harvoin seksiä - ja tämä on oppaan mukaan hyvä asia. Opas vedettiin pois ja sitä kirjoitetaan nyt uudestaan, mutta pelottaa ajatella, kuinka moni sen ehti jo hankkia. 

Asenteissa näyttää tosiaan olevan vikaa. Vikaa on myös politiikassa. Politiikka heijastaa asenteita, mutta myös pitää niitä yllä ja rakentaa niitä. Poliittiset ratkaisut vaikuttavat vammaisten ihmisten elämään poikkeuksellisen paljon, koska ne voivat estää toimintaamme tai tehdä sen mahdolliseksi tässä yhteiskunnassa, joka on rakennettu ei-vammaisia varten. 

Seksuaalisuus on olemista ja seksi tekemistä, opin seksuaalineuvojakoulutuksessa. Jokainen ihminen on seksuaalinen olento, jokainen omanlaisensa. Seksuaalisuus ilmenee ja saa ilmetä monin tavoin jokapäiväisessä elämässä. Useimmiten se muuttuu ja kehittyy elämän aikana. Seksuaalisuus on tosiasia, sitä ei voi kieltää, vaikka moni kovasti yrittää. Seksin kieltäminen on teknisesti helpompaa ja sitä tapahtuu enemmän ja vähemmän rajusti. Silloin loukataan vammaisten ihmisten oikeuksia. 

Taantumuksellisia asenteita ei voi jokaiselta yksilöltä muuttaa edistyksellisiksi, mutta sääntelyllä voidaan turvata tiettyjen oikeuksien toteutuminen kaikkialla. Vaikka joku poliitikko tai viranomainen kuinka ajattelisi, että vammaisen henkilön ei tarvitse koskaan poistua kotoaan, laki takaa hänelle kuljetuspalveluja ja henkilökohtaista apua niin, että se onnistuu ainakin pari kertaa viikossa. Näiden palvelujen onnettomat määrät kertovat siitä, että vammaisten ihmisten kodin ulkopuolista elämää - johon deittailukin kuuluu - ei pidetä tärkeänä. 

Sääntelyn pitäisi suojella ihmistä mielivallalta ja vapauden riistämiseltä. MOT:n juttu osoittaa, että näin ei ole, vaan aikuisenkin ihmisen omaiset voivat ihan laillisesti kontrolloida ihmissuhteita, jos ihminen sattuu olemaan kehitysvammainen. Yhtä lailla laillista on rajoittaa vammaisen ihmisen elämää asumisyksikön tai vastaavan säännöillä. Yksilölliset apuvälineet voidaan jättää myöntämättä, eikä päätöksestä välttämättä edes voi valittaa. Kuljetus- ja avustajapalvelujen määrässä voi käyttää harkintaa, ja käytetäänkin. Joku voi pitää esteellistä baaria, seksiklubia tai tapahtumaa, jossa voisi tavata ihmisiä ja viettää aikaa heidän kanssaan, mahdollisesti myös harrastaa seksiä, eikä joudu siitä vastuuseen, koska syrjityn yksilön pitäisi sitä varten tehdä ilmoitus, eikä monikaan ole valmis menemään paikkoihin tietoisesti syrjittäväksi. 

Seksuaalisuutta ja seksiä pidetään joskus kiusallisina asioina, vaikka eivät ne itsessään sitä ole. Vammaisten seksuaalioikeuksien toteutumisen kannalta Suomessa on ihan oikeasti kiusallisen haitallisia ja yleisesti hyväksyttyjä rakenteita. 

Ensinnäkin: eriyttämisen politiikka. Meillä on vammaisten ihmisten kouluja, kesäleirejä ja muita aktiviteetteja. Ajatellaan, että ne riittävät. Huomattavan monet vammaiset ihmiset asuvat keskitetysti yksiköissä. jotka ovat käytännössä hyvin laitosmaisia. Niiden nimi on tietysti joku muu. Monien mielestä saisi olla vähän laitosmaisempaakin, koska jostain syystä suljetut yksiköt koetaan turvallisiksi. Tällaisissa paikoissa asuvien ihmisten on vaikea saada ulkona liikkumisen mahdollistavia palveluja. 

Toiseksi: vammaisten ihmisten (siis ei vain pienten lasten) vanhempien valta. Etenkin äitien. Itselleen haluaa autonomiaa, läheisilleen suojelua, sanotaan osuvasti. Monien vammaisten ihmisten vanhempien on mahdotonta kuvitella ja myöntää, että heidän lapsensa ovat seksuaalisia olentoja, joilla on vanhemmistaan riippumatonta seksielämää - etenkin jos seksuaalisuus, seksi tai kumppanit eivät vastaa vanhempien käsityksiä sopivasta. En tiedä, kuinka paljon näitä vanhempia on, kuinka suuri osa vammaisten vanhemmista ajattelee näin, mutta niin ajattelevilla on ääntä ja valtaa. Niinpä vammaispolitiikan linja on kääntynyt yhä voimakkaammin hoivaan ja huolenpitoon, pois itsemääräämisoikeudesta ja itsenäisestä elämästä. Päättäjän on valittava, asettuako vammaisen henkilön vai vanhemman puolelle. Jälkimmäiset nostavat metelin, ensin mainitut harvemmin. 

Mutta eihän kukaan tarkoita pahaa? Ehkä ei vaan tulla ajatelleeksi? Ehkä halutaan suojella vammaisia ihmisiä pettymyksiltä, hyväksikäytöltä ja kaltoinkohtelulta? Ymmärrän nämä motiivit, mutta ne eivät kelpaa minulle politiikan perusteiksi. Sivuhuomio: näinkö synkästi päättävissä asemissa olevat ei-vammaiset ihmiset tosiaan hahmottavat seksuaalisuuden ja seksin? Siinähän on kysymys ennen kaikkea nautinnosta, ilosta, riemusta! 

Vammaisten ihmisten oikeudesta seksiin ja seksuaalisuuteen on puhuttu Suomessa jo ainakin 1970-luvulta asti, joten pitäisi tulla ajatelleeksi. Pettymykset ovat toki ikäviä, mutta ne kuuluvat ihmisen elämään - minä avioeronneena, deittailevana ihmisenä sen tiedän. Jos ylisuojeleva linja ehkäisisi vammaisiin kohdistuvan kaltoinkohtelun, nykyinen suomalainen tilanne ei olisi se, että vammaisiin kohdistuu moninkertaisesti useammin väkivaltaa kuin ei-vammaisiin. Mutta se on todellinen tilanne, niin asia on. Mahdollisuudet omien rajojen hahmottamiseen ja niistä kiinni pitämiseen ehkäisevät hyväksikäyttöä paremmin kuin mikään muu. 

Sitten vielä vastaus siihen usein kuulemaani argumenttiin, että miksi seksi ja seksuaalisuus, kun ne ovat vain yksi osa elämää, eikä välttämättä ollenkaan tärkein. Ei elämän osia voi tai pidä kokonaan irrottaa toisistaan. Kukaan ei voi toisen puolesta määritellä, mikä on elämässä tärkeää ja mikä ei. Itselläni seksi menee ihan selvästi kolmen kärkeen, koska se tarkoittaa erityislaatuista yhteyttä toiseen ihmiseen. Seksuaalioikeuksissa ei ole sellaista rajausta, että ne olisivat voimassa vasta sitten kun kaikki muu elämässä on täydellisesti. Ne ovat voimassa aina, kaikille ihmisille. 

Tässä on lista niistä poliittisista toimenpiteistä, joita tarvittaisiin, että vammaisten ihmisten seksuaalioikeudet toteutuisivat nykyistä paremmin. Ne kaikki toisivat edistystä myös muille elämänaloille. 

• Osallisuus kaikilla elämänalueilla. Siis vammaiset ihmiset työpaikoille, kouluihin, harrastuksiin - missä nyt ihmiset tapaavatkin toisiaan. 
• Itsenäisen asuminen mahdollistaminen purkamalla keskitettyä asumista. Palvelujen pitää seurata ihmistä eikä ihmisen palvelua. 
• Itsemääräämisoikeuslaki on viipynyt ties kuinka kauan. Sen aika olisi nyt.
• Esteettömyyslainsäädäntö kuntoon tiukoilla määräyksillä ja sanktioilla kattavasti. Esteettömyyden laiminlöynti on säädettävä syrjinnäksi. 
• Apuvälinelainsäädäntö, joka turvaa yksilölliset apuvälineet - ja kunnollisen oikeusturvan.