On mentävä syrjittäväksi

Sain postia yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalta. Lautakunta oli hylännyt hakemukseni, joka koski festivaalin syrjivää käytäntöä. Päätös osoittaa, että suomalainen syrjintälainsäädäntö on riittämätön. 

Festivaali ilmoitti verkkosivuillaan, että pyörätuolia käyttävät festarikävijät voivat seurata keikkoja vain korokkeelta. Tämä käytäntö on syrjivä, koska se rajoittaa perusteettomasti pyörätuolinkäyttäjän mahdollisuutta valita paikkansa. Hakemuksessani pyysin lautakuntaa toteamaan, että tällainen kategorinen linjaus on syrjintää. Lautakunta hylkäsi hakemukseni sillä perusteella, että en mennyt festareille. Tietenkään en mennyt, koska en halunnut maksaa pääsylipun hintaa siitä, että minua syrjittäisiin. 

Festivaali ilmoitti vastineessaan, että sen sivuille merkitty tieto ei pitänyt todellisuudessa paikkaansa. Kuulemma pyörätuolinkäyttäjä olisi voinut neuvotella järjestyksenvalvojien kanssa ja valita paikkansa yhtä vapaasti kuin kaikki muut festivaalikävijät. Festari siis ilmoitti, että sen verkkosivuillaan antamaan tietoon ei voi luottaa. Ei kovin luotettavan oloinen festivaali! 

Suomessa on siis lainsäädäntö, jonka mukaan ilmeiseenkin syrjintään voi puuttua vain, jos joku yksilö on itse mennyt syrjittäväksi ja vienyt asian itse eteenpäin. Ihan arkijärjellä voisi ajatella, että on kohtuutonta vaatia ketään osallistumaan mihinkään, mikä on jo etukäteen ilmoitettu syrjiväksi, mutta näköjään lainsäätäjän mielestä vaatimus on aivan kohtuullinen. 

Näin kuitenkin on. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi joitain vuosia sitten, ettei ihmisen tarvitse mennä varta vasten syrjittäväksi, jos tilaisuuden syrjivyys käy ennalta ilmi. Syrjivien tilaisuuksien järjestäjät ovat kuitenkin valittaneet lautakunnan päätöksistä hallinto-oikeuteen, joka on katsonut tämän lautakunnan aiemman linjan vääräksi. Hallinto-oikeudet ovat vahvistaneet, että ihmisen on todella mentävä syrjittäväksi, otettava kaikki ennalta ilmoitettu häneen kohdistuva syrjintä vastaan. Vasta sitten hän voi pyytää yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolalautakuntaa kieltämään häneen kohdistuvan syrjinnän jatkamisen tai uusimisen. 

Tämä on järjetöntä. Syrjintä on väkivaltaa. Niin syrjintään kuin väkivaltaan on voitava puuttua riittävän aikaisin.

Lainsäädäntöä pitää muuttaa niin, että syrjintään voidaan puuttua riittävän ajoissa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle on annettava toimivalta kieltää syrjinnän jatkaminen ja uusiminen jo siinä vaiheessa, kun joku toimija ilmoittaa harjoittavansa syrjivää toimintaa. 

Yhdenvertaisuuslakia ollaan parhaillaan muuttamassa siten, että syrjinnän uhrin lisäksi asian voi jatkossa viedä lautakunnan käsiteltäväksi myös yhdenvertaisuusvaltuutettu tai yhdenvertaisuutta edistävä yhteisö. Yhä tarvitaan kuitenkin yksilö, johon syrjintä on kohdistunut. Sinällään myönteisen muutoksen merkitys jää vähäiseksi, kun syrjintäolettaman syntymisen kriteeri jää edelleen sillä tavoin korkeaksi, että jonkun ihmisen on nimenomaisesti hakeuduttava syrjittäväksi ja henkilökohtaisesti otettava syrjintä vastaan. 

Yhdenvertaisuuslain uudistamiseen kohdistui tällä hallituskaudella paljon odotuksia. Uudistus jäi kuitenkin vajaaksi. Laki ei uudistuksen jälkeenkään tarjoa riittäviä keinoja puuttua syrjintään riittävän ajoissa ja riittävän laajasti. Yhdenvertaisuuslaki on uudistettava siten, että sääntely on tehokasta ja syrjintään puututaan siten, että syrjivät käytännöt sanktioidaan.

Kanada!

Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää! Tänään on hyvä visioida kunnianhimoista vammaispolitiikkaa. Esimerkkiä voi hakea vaikka Kanadasta.  

Kanadassa on vuonna 2019 (jotkut elementit vuonna 2021) tullut voimaan laki esteettömyydestä, englanniksi Accessible Canada Act (ACA).  Kuulin laista eilen juristiltani. Olen siitä haltioissani, koska laki on kattava, edistyksellinen ja kunnianhimoinen. Kanada on todella päättänyt tulla esteettömäksi. Toisaalta olen omasta haltioitumisestani vähän surullinen: tämä laki sisältää asioita, joiden pitäisi olla ihan itsestään selviä. Kaikissa maissa pitäisi olla vähintään näin kunnianhimoinen laki. 

Kanada on päättänyt olla kokonaan esteetön vuoteen 2040 mennessä. Laki kattaa työelämän, liikenteen, tiedonvälityksen ja monet muut merkittävät elämänalat. Se koskee kaikkea julkista toimintaa ja keskeisiä yksityisen sektorin toimijoita. Esteettömyyden ja saavutettavuuden laiminlyönti katsotaan syrjinnäksi. Laki on kattava. Se sisältää määräyksiä niin rakennetun ympäristön esteettömyydestä kuin tietojärjestelmien saavutettavuudesta sekä viittomakielten asemasta.

Suomalaisen keskustelun valossa erityisen kiinnostavaa on, että Kanadan suunnitelma ei lepää tiedotuskampanjoiden tai asennepuheiden varassa, vaan rakentuu sääntelyn, sanktioiden ja kiintiöiden varaan.  Tämä on trendi maissa, joissa vammaisten aseman parantamiseen suhtaudutaan kunnianhimoisesti. Vammaisten oikeusturvaa on vahvistettu. Vammaiset ihmisten ihmisten pitää lain mukaan olla mukana kaikissa päätöksenteon vaiheissa. Lain toteutumista seurataan järjestelmällisesti. Velvoitteiden laiminlyönnistä on säädetty tuntuvat seuraukset. 

Laista huokuu, että Kanada haluaa turvata vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden muihin ihmisiin nähden. Siitä voi päätellä, että Kanada hahmottaa vammaiset ihmiset monien alojen osaajina, työntekijöinä, vaikuttajina, joukkoliikenteen käyttäjinä, omien valintojen tekijöinä ja niin edelleen. Ero esimerkiksi suomalaisen vammaispolitiikan vammaiskäsitykseen on huomattava. Tähän on epäilemättä vaikuttanut se, että kanadalaisen politiikan korkeilla paikoilla - ministerinä asti - on vammaisia ihmisiä. 

Viimeaikaisen harrastuneisuuteni vuoksi kiinnitin huomiota erityisesti työelämään liittyviin säädöksiin, joten otetaan se esimerkiksi lain edistyksellisyydestä. 

Kanadan tärkeimpiä perusteluja tälle laille on vammaisten työllistyminen. Esteettömyyden ja saavutettavuuden vaade ulottuu työpaikoille sekä työntekijöille tarkoitettuihin tiloihin ja palveluihin.  Laki sisältää julkiselle sektorille velvoitteen palkata vähintään tuhat vammaista ihmistä vakituiseen työsuhteeseen joka vuosi vuosina 2022-27. Tuhat vammaista ihmistä! Vakituiseen työsuhteeseen! Joka vuosi viiden vuoden ajan! Uskomatonta! Työsyrjintä on tietysti kielletty ja työpaikkojen esteettömyys- ja saavutettavuuslainsäädäntö pysyy voimassa senkin jälkeen. 

Lain säätämistä on edeltänyt prosessi, jossa on määritelty tavoitteet ja Kanadan sääntelytarpeet ja asetettu ne kanadalaiseen kontekstiin.  Suomessa pitäisi viedä läpi samanlainen, kunninanhimoinen prosessi. Luultavasti lopputuloksena olisi hieman erilainen, mutta meille sopiva laki, joka tapauksessa nykyistä huomattavasti parempi.