Kanada!

Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää! Tänään on hyvä visioida kunnianhimoista vammaispolitiikkaa. Esimerkkiä voi hakea vaikka Kanadasta.  

Kanadassa on vuonna 2019 (jotkut elementit vuonna 2021) tullut voimaan laki esteettömyydestä, englanniksi Accessible Canada Act (ACA).  Kuulin laista eilen juristiltani. Olen siitä haltioissani, koska laki on kattava, edistyksellinen ja kunnianhimoinen. Kanada on todella päättänyt tulla esteettömäksi. Toisaalta olen omasta haltioitumisestani vähän surullinen: tämä laki sisältää asioita, joiden pitäisi olla ihan itsestään selviä. Kaikissa maissa pitäisi olla vähintään näin kunnianhimoinen laki. 

Kanada on päättänyt olla kokonaan esteetön vuoteen 2040 mennessä. Laki kattaa työelämän, liikenteen, tiedonvälityksen ja monet muut merkittävät elämänalat. Se koskee kaikkea julkista toimintaa ja keskeisiä yksityisen sektorin toimijoita. Esteettömyyden ja saavutettavuuden laiminlyönti katsotaan syrjinnäksi. Laki on kattava. Se sisältää määräyksiä niin rakennetun ympäristön esteettömyydestä kuin tietojärjestelmien saavutettavuudesta sekä viittomakielten asemasta.

Suomalaisen keskustelun valossa erityisen kiinnostavaa on, että Kanadan suunnitelma ei lepää tiedotuskampanjoiden tai asennepuheiden varassa, vaan rakentuu sääntelyn, sanktioiden ja kiintiöiden varaan.  Tämä on trendi maissa, joissa vammaisten aseman parantamiseen suhtaudutaan kunnianhimoisesti. Vammaisten oikeusturvaa on vahvistettu. Vammaiset ihmisten ihmisten pitää lain mukaan olla mukana kaikissa päätöksenteon vaiheissa. Lain toteutumista seurataan järjestelmällisesti. Velvoitteiden laiminlyönnistä on säädetty tuntuvat seuraukset. 

Laista huokuu, että Kanada haluaa turvata vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden muihin ihmisiin nähden. Siitä voi päätellä, että Kanada hahmottaa vammaiset ihmiset monien alojen osaajina, työntekijöinä, vaikuttajina, joukkoliikenteen käyttäjinä, omien valintojen tekijöinä ja niin edelleen. Ero esimerkiksi suomalaisen vammaispolitiikan vammaiskäsitykseen on huomattava. Tähän on epäilemättä vaikuttanut se, että kanadalaisen politiikan korkeilla paikoilla - ministerinä asti - on vammaisia ihmisiä. 

Viimeaikaisen harrastuneisuuteni vuoksi kiinnitin huomiota erityisesti työelämään liittyviin säädöksiin, joten otetaan se esimerkiksi lain edistyksellisyydestä. 

Kanadan tärkeimpiä perusteluja tälle laille on vammaisten työllistyminen. Esteettömyyden ja saavutettavuuden vaade ulottuu työpaikoille sekä työntekijöille tarkoitettuihin tiloihin ja palveluihin.  Laki sisältää julkiselle sektorille velvoitteen palkata vähintään tuhat vammaista ihmistä vakituiseen työsuhteeseen joka vuosi vuosina 2022-27. Tuhat vammaista ihmistä! Vakituiseen työsuhteeseen! Joka vuosi viiden vuoden ajan! Uskomatonta! Työsyrjintä on tietysti kielletty ja työpaikkojen esteettömyys- ja saavutettavuuslainsäädäntö pysyy voimassa senkin jälkeen. 

Lain säätämistä on edeltänyt prosessi, jossa on määritelty tavoitteet ja Kanadan sääntelytarpeet ja asetettu ne kanadalaiseen kontekstiin.  Suomessa pitäisi viedä läpi samanlainen, kunninanhimoinen prosessi. Luultavasti lopputuloksena olisi hieman erilainen, mutta meille sopiva laki, joka tapauksessa nykyistä huomattavasti parempi.