COSP

Terveisiä New Yorkista! Osallistun täällä tällä viikolla YK:n vammaissopimuksen osapuolikokoukseen, joka tunnetaan lyhenteellä COSP. Paikalla on valtioiden ja järjestöjen edustajia sekä alan asiantuntijoita. Yleisen kokouksen lisäksi täällä on valtava määrä osallistujien järjestämiä sivutapahtumia eri aiheista. Itse sain pitää puheenvuoron Suomen ulkoministeriön järjestämässä kauppapolitiikka-aiheisessa sivutapahtumassa. 

Valtioiden puheenvuoroja kuunnellessa vaikuttaa siltä, että vammaisten oikeudet toteutuvat niissä kaikessa ihanteellisesti tai ainakin puutteet ollaan korjaamassa nopeasti. Niissä kiinnostavat esiin nostetut asiat, siis se mistä valtiot ovat ylpeitä, mitä he ajattelevat tekevänsä oikein. Paljon toistetaan käsittettä “heikoimmassa asemassa olevat” ja puhutaan suojelusta ja hoidosta. Kokeneemmat COSPin-kävijät tietävät kertoa, että tällainen lähestymistapa on yleistynyt koronan jälkeen. 

Kriittisempiä puheenvuoroja pitävät järjestöt. Kaikkein kriitisimmät ja kiinnostavimmat keskustelut käydään käytävillä, tietysti. Monet ovat huolissaan nimenomaan tästä heikommuuden, hoivan ja suojelun retoriikasta. Se osoittaa, että vammaispolitiikka on taantumassa medikaaliseen malliin. Vammaissopimuksen pykäliin sopisi paremmin esteettömyyden, henkilökohtaisen avun, syrjinnän kitkemisen ja vastaavien teemojen ylläpitäminen. Pitäisi muuttaa yhteiskuntaa sen sijaan että kääritään vammaiset petolliseen pumpuliin. Tiedämme nimittäin, että kaikenlaisten kriisien hetkellä vammaiset jäävät jalkoihin siksi, ettei niihin valmistautumisessa ole otettu vammaisnäkökulmaa huomioon eikä vammaisten mahdollisuuksia toimia itse ole turvattu. 

Olen täällä Abilis-säätiön edustajana, joten pääasiallisesti olen kiinnostunut täälläkin kehityspolitiikasta. Vammaiset ihmiset jäävät liian usein kehitysavun ulkopuolelle. Suomi ei ole tässä asiassa kaikkein huonoin, mutta voisi olla merkittävästi parempi. Tilanne tuskin helpottuu, kun tuleva hallitus toteuttaa järkyttävät kehitysyhteistyöleikkauksensa.