Pitäisikö vammaispalvelulain voimaanastumista lykätä?

Hesari kirjoittaa, että vammaisjärjestöt ovat eri mieltä vammaispalvelulain voimaantulon lykkäämisestä. Petteri Orpon hallitus on päättänyt lykätä sitä. Hallitusohjelman kirjaukseen sisältyy myös euromääräinen katto lain mukaisten palvelujen kustannuksille. Herkullinen soppa! 

Viime hallituksen hyväksymän vammaispalvelulain piti tulla voimaan ensi viikon sunnuntaina 1.10., mutta nyt hallitus on päättänyt lykätä sen voimaantuloa vuoden 2025 alkuun. 

Suomalaisessa politiikassa on tyypillistä, että vammaispolitiikka halutaan depolitisoida. Siitä puhutaan kuin se ei olisi politiikkaa. "Tästä olemme samaa mieltä." "Ei tämä ole puoluepolitiikkkaa.". Kaikki sanovat olevansa vammaisten puolella. Poliitikot haluavat kaikin voimin välttää konfliktin ja näkyvän vallankäytön vammaispolitiikassa. 

Vastuun sysääminen vammaisjärjestöille, vammaisneuvostoille ja muille, joilla ei ole valtaa, on osa depolitisointia. Vammaisjärjestöjen näkyvä erimielisyys pakottaa puolueet ottamaan vastuun, kohtaamaan konfliktin ja käyttämään valtaansa. Tiedän, että kulisseissa vammaisjärjestöihin kohdistuu kova paine olla iloisen yksimielisiä. Paine perustuu pelkoon hajoita ja hallitse -taktiikasta. Ajatellaan, että järjestöjen erimielisyys kostautuu kaikille vammaisille. Itse pidän suurempana vaarana sitä, että hymistelemällä oikeutetaan laki, joka tosiasiassa heikentää joidenkin vammaisten ihmisten asemaa. Ennen kaikkea sillä hymistelyllä annetaan poliitikoille lupa jättää vastuu ottamatta. 

Lykkäämisen käsittely on eduskunnassa ollut dramaattista. Tässä pelataan kovilla ja rumasti. Perustuslakikontrolli petti, ja minua hävettää, että vihreiden edustaja oli poissa käsittelystä. Sote-valiokunnassa opposition edustajat kävelivät ulos kokouksesta.  Vihreiden edustaja toimi tässä lautakunnassa mallikkaasti. Sekä oppositio että hallitus hokevat, että tässä lykkäämisessä on kysymys leikkauksista, vaikka oikeastaan tämä on tulkinnanvaraista. 

Oppositio, etenkin SDP, on ottanut aseekseen YK:n vammaissopimuksen. Suomi sai viime vuonna YK:n vammaiskomitealta ratkaisun, jonka mukaan vammaisen henkilön oikeudet eivät toteutuneet. Demarit ja jotkut perustuslakivaliokunnan kuulemista asiantuntijoista ovat sitä mieltä, että ratkaisussa ilmennyt puute lainsäädännössä korjautuisi tällä vammaispalvelulailla. Näin ei välttämättä ole, koska tämä laki ei sisällä sellaisia elementtejä, jotka mahdollstaisivat sellaisen yksilöllisen ja ihmisen omiin päätöksiin perustuvan ratkaisun, jota komitea edellyttää. Tätä on avattu enemmän tässä Perustuslakiblogin tekstissä. Erityisesti kiinnittäisin huomiota siihen, että Suomi ei ole tehnyt mitään komitean ratkaisun takia. Vammainen henkilö, jonka oikeuksia on rikottu, on edelleen tämän rikkomuksen kohteena. Krista Kiuru, joka nyt puhuu YK-sopimusrikkomuksen lopettamisesta, ei esimerkiksi peruspalveluministerinä tehnyt asialle mitään. 

Nyt kun puolueiden on ollut pakko valita puolensa julkisestikin, demarit näyttävät pelaavan kehitysvammapuolen järjestöjen peliä. Vihreille tämä aihe on kiusallinen: aikanaan itsenäisen elämän laiksi ajateltu vammaispalvelulaki oli Kalle Könkkölän voimanponnistus, mutta toisaalta viime eduskuntakaudella itsenäisen elämän elementtejä laista romutti vihreä edustaja Noora Koponen. Nyt ei eduskuntaryhmässä ole kumpaakaan, vaan kanta pitäisi ottaa ihan itse. Kokoomus ja perussuomalaiset keskittyvät puhumaan kustannuksista, vaikka kokoomuksesta löytyisi itsenäisen elämän puolustamistakin. 

No pitäisikö sitä lakia lykätä vai eikö pitäisi? Minusta se ei ole kovin kiinnostava kysymys. Enemmän pitäisi puhua laista, joka on edelleen huono, haluaisin että puhutaan siitä. Olennaisia parannuksia toki voisi tehdä lykkäämättäkin.  En ole huomannut, että hallitus suunnittelisi sellaisia parannuksia, jotka tekisivät laista paljon paremman. Vielä enemmän haluaisin, että keskustellaan laajemmin vammaisten asemasta ja siitä, miten sitä parannetaan. Se liittyi vammaispalvelulakiin, koska siihen sisältyvät palvelut kompensoivat yhteiskunnallisia epäkohtia. Toimenpiteitä tarvittaisiin ainakin esteettömyyden ja työllistymisen eteen sekä syrjinnän kitkemiseksi. Hallitusohjelma ei tarjoa näihin mitään sellaista, mikä vähentäisi vammaispalvelujen tarvetta. 

Seksin politiikka

Hesarin etusivun otsikko kertoo tänään, että seksi ja seurustelu kuuluvat vammaisillekin. Mikä paljastus! Viime kesänä kirjoitin työblogiin siitä, mikä näiden paljastusten ongelma on: koskaan ei päästä eteenpäin, jos sekin on uutinen, että vammaisilla on seksuaalisuus ja seksiä. 

Itse juttu kertoo kehitysvammaisista, ei vammaisista yleensä. Kyllä. luen vanhanaikaisesti aamukahvini kanssa paperi-Hesaria. Nettiversion otsikko on tarkempi. Jutussa on ihan kiinnostavia sisältöjä. Viime viikon MOT-jutut Ylellä toivat karmealla tavalla esiin, miten kehitysvammaisten seurustelusuhteita rajoitetaan. Kaikesta päätellen idea Hesarin juttuun on tullut tästä tekstistä. Nämä tapaukset ovat äärimmäisiä ja erittäin huolestuttavia. Hesari kertoo myös Duodecimin oppaasta, jonka mukaan kehitysvammaisten asema "avioliittomarkkinoilla" on huono ja heillä on harvoin seksiä - ja tämä on oppaan mukaan hyvä asia. Opas vedettiin pois ja sitä kirjoitetaan nyt uudestaan, mutta pelottaa ajatella, kuinka moni sen ehti jo hankkia. 

Asenteissa näyttää tosiaan olevan vikaa. Vikaa on myös politiikassa. Politiikka heijastaa asenteita, mutta myös pitää niitä yllä ja rakentaa niitä. Poliittiset ratkaisut vaikuttavat vammaisten ihmisten elämään poikkeuksellisen paljon, koska ne voivat estää toimintaamme tai tehdä sen mahdolliseksi tässä yhteiskunnassa, joka on rakennettu ei-vammaisia varten. 

Seksuaalisuus on olemista ja seksi tekemistä, opin seksuaalineuvojakoulutuksessa. Jokainen ihminen on seksuaalinen olento, jokainen omanlaisensa. Seksuaalisuus ilmenee ja saa ilmetä monin tavoin jokapäiväisessä elämässä. Useimmiten se muuttuu ja kehittyy elämän aikana. Seksuaalisuus on tosiasia, sitä ei voi kieltää, vaikka moni kovasti yrittää. Seksin kieltäminen on teknisesti helpompaa ja sitä tapahtuu enemmän ja vähemmän rajusti. Silloin loukataan vammaisten ihmisten oikeuksia. 

Taantumuksellisia asenteita ei voi jokaiselta yksilöltä muuttaa edistyksellisiksi, mutta sääntelyllä voidaan turvata tiettyjen oikeuksien toteutuminen kaikkialla. Vaikka joku poliitikko tai viranomainen kuinka ajattelisi, että vammaisen henkilön ei tarvitse koskaan poistua kotoaan, laki takaa hänelle kuljetuspalveluja ja henkilökohtaista apua niin, että se onnistuu ainakin pari kertaa viikossa. Näiden palvelujen onnettomat määrät kertovat siitä, että vammaisten ihmisten kodin ulkopuolista elämää - johon deittailukin kuuluu - ei pidetä tärkeänä. 

Sääntelyn pitäisi suojella ihmistä mielivallalta ja vapauden riistämiseltä. MOT:n juttu osoittaa, että näin ei ole, vaan aikuisenkin ihmisen omaiset voivat ihan laillisesti kontrolloida ihmissuhteita, jos ihminen sattuu olemaan kehitysvammainen. Yhtä lailla laillista on rajoittaa vammaisen ihmisen elämää asumisyksikön tai vastaavan säännöillä. Yksilölliset apuvälineet voidaan jättää myöntämättä, eikä päätöksestä välttämättä edes voi valittaa. Kuljetus- ja avustajapalvelujen määrässä voi käyttää harkintaa, ja käytetäänkin. Joku voi pitää esteellistä baaria, seksiklubia tai tapahtumaa, jossa voisi tavata ihmisiä ja viettää aikaa heidän kanssaan, mahdollisesti myös harrastaa seksiä, eikä joudu siitä vastuuseen, koska syrjityn yksilön pitäisi sitä varten tehdä ilmoitus, eikä monikaan ole valmis menemään paikkoihin tietoisesti syrjittäväksi. 

Seksuaalisuutta ja seksiä pidetään joskus kiusallisina asioina, vaikka eivät ne itsessään sitä ole. Vammaisten seksuaalioikeuksien toteutumisen kannalta Suomessa on ihan oikeasti kiusallisen haitallisia ja yleisesti hyväksyttyjä rakenteita. 

Ensinnäkin: eriyttämisen politiikka. Meillä on vammaisten ihmisten kouluja, kesäleirejä ja muita aktiviteetteja. Ajatellaan, että ne riittävät. Huomattavan monet vammaiset ihmiset asuvat keskitetysti yksiköissä. jotka ovat käytännössä hyvin laitosmaisia. Niiden nimi on tietysti joku muu. Monien mielestä saisi olla vähän laitosmaisempaakin, koska jostain syystä suljetut yksiköt koetaan turvallisiksi. Tällaisissa paikoissa asuvien ihmisten on vaikea saada ulkona liikkumisen mahdollistavia palveluja. 

Toiseksi: vammaisten ihmisten (siis ei vain pienten lasten) vanhempien valta. Etenkin äitien. Itselleen haluaa autonomiaa, läheisilleen suojelua, sanotaan osuvasti. Monien vammaisten ihmisten vanhempien on mahdotonta kuvitella ja myöntää, että heidän lapsensa ovat seksuaalisia olentoja, joilla on vanhemmistaan riippumatonta seksielämää - etenkin jos seksuaalisuus, seksi tai kumppanit eivät vastaa vanhempien käsityksiä sopivasta. En tiedä, kuinka paljon näitä vanhempia on, kuinka suuri osa vammaisten vanhemmista ajattelee näin, mutta niin ajattelevilla on ääntä ja valtaa. Niinpä vammaispolitiikan linja on kääntynyt yhä voimakkaammin hoivaan ja huolenpitoon, pois itsemääräämisoikeudesta ja itsenäisestä elämästä. Päättäjän on valittava, asettuako vammaisen henkilön vai vanhemman puolelle. Jälkimmäiset nostavat metelin, ensin mainitut harvemmin. 

Mutta eihän kukaan tarkoita pahaa? Ehkä ei vaan tulla ajatelleeksi? Ehkä halutaan suojella vammaisia ihmisiä pettymyksiltä, hyväksikäytöltä ja kaltoinkohtelulta? Ymmärrän nämä motiivit, mutta ne eivät kelpaa minulle politiikan perusteiksi. Sivuhuomio: näinkö synkästi päättävissä asemissa olevat ei-vammaiset ihmiset tosiaan hahmottavat seksuaalisuuden ja seksin? Siinähän on kysymys ennen kaikkea nautinnosta, ilosta, riemusta! 

Vammaisten ihmisten oikeudesta seksiin ja seksuaalisuuteen on puhuttu Suomessa jo ainakin 1970-luvulta asti, joten pitäisi tulla ajatelleeksi. Pettymykset ovat toki ikäviä, mutta ne kuuluvat ihmisen elämään - minä avioeronneena, deittailevana ihmisenä sen tiedän. Jos ylisuojeleva linja ehkäisisi vammaisiin kohdistuvan kaltoinkohtelun, nykyinen suomalainen tilanne ei olisi se, että vammaisiin kohdistuu moninkertaisesti useammin väkivaltaa kuin ei-vammaisiin. Mutta se on todellinen tilanne, niin asia on. Mahdollisuudet omien rajojen hahmottamiseen ja niistä kiinni pitämiseen ehkäisevät hyväksikäyttöä paremmin kuin mikään muu. 

Sitten vielä vastaus siihen usein kuulemaani argumenttiin, että miksi seksi ja seksuaalisuus, kun ne ovat vain yksi osa elämää, eikä välttämättä ollenkaan tärkein. Ei elämän osia voi tai pidä kokonaan irrottaa toisistaan. Kukaan ei voi toisen puolesta määritellä, mikä on elämässä tärkeää ja mikä ei. Itselläni seksi menee ihan selvästi kolmen kärkeen, koska se tarkoittaa erityislaatuista yhteyttä toiseen ihmiseen. Seksuaalioikeuksissa ei ole sellaista rajausta, että ne olisivat voimassa vasta sitten kun kaikki muu elämässä on täydellisesti. Ne ovat voimassa aina, kaikille ihmisille. 

Tässä on lista niistä poliittisista toimenpiteistä, joita tarvittaisiin, että vammaisten ihmisten seksuaalioikeudet toteutuisivat nykyistä paremmin. Ne kaikki toisivat edistystä myös muille elämänaloille. 

• Osallisuus kaikilla elämänalueilla. Siis vammaiset ihmiset työpaikoille, kouluihin, harrastuksiin - missä nyt ihmiset tapaavatkin toisiaan. 
• Itsenäisen asuminen mahdollistaminen purkamalla keskitettyä asumista. Palvelujen pitää seurata ihmistä eikä ihmisen palvelua. 
• Itsemääräämisoikeuslaki on viipynyt ties kuinka kauan. Sen aika olisi nyt.
• Esteettömyyslainsäädäntö kuntoon tiukoilla määräyksillä ja sanktioilla kattavasti. Esteettömyyden laiminlöynti on säädettävä syrjinnäksi. 
• Apuvälinelainsäädäntö, joka turvaa yksilölliset apuvälineet - ja kunnollisen oikeusturvan. 

Hallitusohjelma ja vammaisten oikeudet

 Analyysini hallitusohjelman vammaispolitiikasta tulee viiveellä, koska minulla on selvästi liian vähän aikaa bloggausharrastukselleni. Etuna tässä myöhäisyydessä on se, että olen ehtinyt somesta lukea monien muiden ihmisten arvokkaita havaintoja. 

Hallitusohjelmaa lukiessa on syytä pitää mielessä, että vaikka hallitusohjelman on tarkoitus ohjata hallituskaudella tehtävää politiikkaa, se ei vielä ole päätös. Lait on säädettävä ja budjetit laadittava ennen kuin kirjaukset toteutuvat. Tämä on ihan kirjattu tähän hallitusohjelmaan: vammaiset Jotkut kohdat jäävät eri syistä toteutumatta, jotain tulee kauden aikana hallitusohjelman ulkopuolelta. Ohjelmasta voi päätellä suuret linjat ja arvovalinnat - sekä sen, mistä on ja ei ole päästy yhteisymmärrykseen. 

Hallitusohjelman lukeminen kannattaa aloittaa sen lopussa olevista taulukoista. Niistä selviävät rahankäyttöön liittyvät linjaukset. Niiden avulla voi hahmottaa konkreettisesti, mistä panostuksista ja leikkauksista on sovittu. Taulukoissa linjataan, että vammaispalvelulaki otetaan uuteen käsittelyyn. Uusi laki tulisi kirjauksen mukaan voimaan ensi vuoden lokakuun alussa - tämä aikataulu on tosin päätetty jo nyt uusiksi niin, että se venyy ainakin vuodella - ja sen kustannukset rajattaisiin enintään 100 miljoonaan euroon vuodessa. Viime eduskunnan hyväksymän vammaispalvelulain kustannusarvio jäi epämääräiseksi, mutta 100 miljoonaa on huomattavan vähän siihen nähden, että kustannusarviot ovat liikkuneet jopa miljardissa eurossa. 

Tämä hallitus on päättänyt leikata sosiaaliturvasta sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. Monet vammaiset ihmiset elävät sosiaaliturvan varassa ja käyttävät paljon sote-palveluita. Lääkkeiden hinnat nousevat. Hallituspuolueet, etenkin kokoomus, on perustellut heikennystä kannustavuudella. Minäkin olen sitä mieltä, että monet vammaiset ovat ihan turhaan ja tahtomattaan pois työelämästä. Fiksumpaa olisi kuitenkin ensin muuttaa työelämän rakenteita muun muassa säätämällä työpaikoille vammaiskiintiöt. Sitten kannustaminen olisi realistisempaa.

Hallitusohjelman merkittävimmät vammaisspoliittiset linjaukset liittyvät vammaispalveluihin.  Tämä on minulle pettymys, koska kokoomuksen eduskuntavaaliohjelmassa linjattiin esteettömyydestä kirkkaasti ja kunnianhimoisesti. Toivoin, että vammaispolitiikan ydin olisi yhteiskunnan muuttaminen, esteitä poistamalla. Katsotaan nyt kuitenkin, mitä vammaispalveluista luvataan. 

Osio alkaa linjauksella: "Vammaisten henkilöiden itsemääräämis- ja ihmisoikeuksia sekä yhdenvertaisuutta on kunnioitettava päätöksenteossa koko elämänkaaren ajan ja heidän arkensa toimivuus varmistettava palveluiden suunnittelussa." On erinomaista, että lähdetään ihmisoikeuksista ja korostetaan erikseen itsemääräämisoikeutta, vaikka sen voisi ajatella sisältyvän ihmisoikeuksiin. Nimenomaan arjen mainitseminen huolestuttaa minua, koska olen nähnyt, mihin tällainen linjaus voi johtaa. Ihmisen elämän typistäminen arjeksi voi johtaa siihen, että arkeen kuulumattomiksi katsottavia asioita ei turvatakaan. Vammaisuus ja vammaispalvelujen tarve ei lopu silloin kun pitäisi päästä juhliin tai lomamatkalle. 

Ohjelmassa luvataan kiinnittää huomiota vammaisten kuulemiseen ja osallisuuteen, mutta näitä varsin keskeisiä käsitteitä ei millään tavalla määritellä saati avata kirjauksen sisältöä. Millä toimenpiteillä tämä toteutetaan? Erityisesti jäi kiinnostamaan, riittääkö tälle hallitukselle pelkkä kuuleminen vai otetaanko esitettyjen puheenvuorojen sisältö tosissaan ja ulottuuko tämä linja muuhunkin kuin palveluihin - vammaisten osallisuushan pitäisi turvata läpileikkaavasti yhteiskunnan kaikessa toiminnassa. 

Vammaisten ihmisten kuljetuspalvelujen osalta linjataan, että niissä pitää ottaa huomioon vammaisten ihmisten omat tarpeet. Vakiotaksioikeuksin käyttämisen mahdollisuutta luvataan selvittää. Tällä hetkellä vakiotaksin käyttömahdollisuus riippuu palvelun järjestäjän eli hyvinvointialueen tai Helsingissä Helsingin kaupungin linjauksista. Tässä kohdassa hallitusohjelma puhutaan yleisesti yhteiskunnan maksamista matkoista, joten oletan, että se koskee myös Kela-kyytejä. Suunnitteleeko hallitus vakiotaksin käytön linjaamista lain tasolla? Ennen kaikkea: tiedossa on, että vammaispalvelujen mukaisia ja Kela-kyytejä pidetään jo tällä hetkellä liian kalliina yhteiskunnalle. Ehkä pahin esimerkki vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen järjestäjästä on kokoomusvetoinen Espoo, jonka aikaansaaman sotkun takia monet vammaiset ihmiset eivät ehdi töihin ja opiskelupaikkoihinsa. Hallitus, joka haluaa leikata sosiaali- ja terveyspalveluista, haluaa todennäköisesti leikata myös niistä. Leikkaukset tuskin voi tehdä niin, että se tarkoittaa parempia aikoja palvelujen käyttäjille. 

Kuljetuspalveluista linjataan myös ilahduttavalla tavalla yllättävässä kohdassa, nimittäin vaaleihin liittyen: "Kuljetuspalvelun piirissä oleville myönnetään oikeus äänestysmatkaan sekä poliittisessa luottamustoimessa ja ehdokkaana vaaleissa oleville tiettyyn määrään matkoja ilman, että se kuluttaa oikeutta muihin matkoihin." Poliittisessa luottamustoimessa oleville pitää tietysti turvata kulkeminen näitä tehtäviä hoitamaan. Mutta niihin päästäkseen pitää yleensä olla ehdolla vaaleissa. On hienoa, että hallitus näyttää tajunneen tämän ja on valmis sitoutumaan vaalityön edellytyksien toteutumaan. Nähtäväksi jää, miten tämä kirjaus toteutetaan. Aiemmissa keskusteluissa kuntatasolla yritykset tämäntyyppisiin linjauksiin ovat tyssänneet siihen, että poliittinen toiminta on rinnastettu muuhun harrastustoimintaan, jonka oletetaan hoituvan minimimäärällä kuljetuspalvelumatkoja.  

Hallitus lupaa jotain uutta asumispalvelujen valikoimaan. Tavoitteeksi tälle mainitaan yksilöllisten tarpeiden parempi toteutuminen. Asumispalvelujen valikoiman täydentäminen voi tarkoittaa mitä tahansa riippuen siitä, minkä kukin hahmottaa yksilöllisiksi tarpeiksi ja niihin vastaamisen. Itse haluaisin, että Suomi pääsisi vammaisten asumisen keskittämisestä niin että kukin saisi asua missä ja kenen kanssa itse haluaa.  En ole tässä suhteessa lainkaan toiveikas, sillä tämä hallitusohjelma sisältää kirjauksen, jonka mukaan asuintalojen hissi- ja esteettömyysavustusten leikkaamista jatketaan. 

Henkilökohtaisten erityisapuvälineiden saamista luvataan sujuvoittaa. Jouduin hakukoneen avulla selvittämään, onko erityisapuväline käytössä oleva termi ja mitä se tarkoittaa. Näköjään sitä jonkin verran käytetään, mutta vaihtelevassa merkityksessä. Voisin kuvitella, että "henkilökohtainen erityisapuväline" viittaa tässä yksilöllisiin mittatilausapuvälineisiin. Niiden saantia on syytäkin sujuvoittaa! Toivottavasti tämä kirjaus johtaa johdonmukaisen ja kattavan apuvälinelainsäädännön aikaansaamiseen, sillä sellainen tästä maasta kokonaan puuttuu. 

Tässä osiossa näkyy, että vammaispolitiikassa vahvoilla ovat tällä hetkellä nepsy-lasten vanhemmat. Mitään muuta vammaisryhmää ei erikseen mainita hallitusohjelmassa. Näiden lasten kuntoutukseen - siis nimenomaan kuntoutukseen, eikä esimerkiksi koulutukseen tai itsenäisyyttä tukeviin palveluihin -  luvataan erikseen 20 miljoonaa euroa vuodessa uuden vammaispalvelulain voimaantuloon asti. 

Odotin ja toivoin hartaasti, että kokoomuksen vaaliohjelmassa esitetyt ryhdikkäät kirjaukset kaikki yhteiskunnan toimialat läpileikkaavasta esteettömyydestä päätyisivät toimenpiteiksi hallitusohjelmaan, mutta näin ei ole käynyt. Sentään valtuustosalien esteettömyyteen luvataan parannusta lainsäädännöllä ja kuntia kouluttamalla. Keinoista ensimmäinen herättää huomattavasti enemmän luottamusta kuin toinen. Poliittiseen osallistumiseen liittyvät kirjaukset lienevät hedelmiä Demo Finlandille tekemästämme selvityksestä vammaisten osallisuudesta - tai sen puutteesta - puolueiden toimintaan. Tästä voi toivottavasti päätellä, että selvityksiä kannattaa tehdä ja niissä voi esittää kriittisiäkin huomioita sen sijaan että vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan valheellista käsitystä omasta erinomaisuudestaan. 

COSP

Terveisiä New Yorkista! Osallistun täällä tällä viikolla YK:n vammaissopimuksen osapuolikokoukseen, joka tunnetaan lyhenteellä COSP. Paikalla on valtioiden ja järjestöjen edustajia sekä alan asiantuntijoita. Yleisen kokouksen lisäksi täällä on valtava määrä osallistujien järjestämiä sivutapahtumia eri aiheista. Itse sain pitää puheenvuoron Suomen ulkoministeriön järjestämässä kauppapolitiikka-aiheisessa sivutapahtumassa. 

Valtioiden puheenvuoroja kuunnellessa vaikuttaa siltä, että vammaisten oikeudet toteutuvat niissä kaikessa ihanteellisesti tai ainakin puutteet ollaan korjaamassa nopeasti. Niissä kiinnostavat esiin nostetut asiat, siis se mistä valtiot ovat ylpeitä, mitä he ajattelevat tekevänsä oikein. Paljon toistetaan käsittettä “heikoimmassa asemassa olevat” ja puhutaan suojelusta ja hoidosta. Kokeneemmat COSPin-kävijät tietävät kertoa, että tällainen lähestymistapa on yleistynyt koronan jälkeen. 

Kriittisempiä puheenvuoroja pitävät järjestöt. Kaikkein kriitisimmät ja kiinnostavimmat keskustelut käydään käytävillä, tietysti. Monet ovat huolissaan nimenomaan tästä heikommuuden, hoivan ja suojelun retoriikasta. Se osoittaa, että vammaispolitiikka on taantumassa medikaaliseen malliin. Vammaissopimuksen pykäliin sopisi paremmin esteettömyyden, henkilökohtaisen avun, syrjinnän kitkemisen ja vastaavien teemojen ylläpitäminen. Pitäisi muuttaa yhteiskuntaa sen sijaan että kääritään vammaiset petolliseen pumpuliin. Tiedämme nimittäin, että kaikenlaisten kriisien hetkellä vammaiset jäävät jalkoihin siksi, ettei niihin valmistautumisessa ole otettu vammaisnäkökulmaa huomioon eikä vammaisten mahdollisuuksia toimia itse ole turvattu. 

Olen täällä Abilis-säätiön edustajana, joten pääasiallisesti olen kiinnostunut täälläkin kehityspolitiikasta. Vammaiset ihmiset jäävät liian usein kehitysavun ulkopuolelle. Suomi ei ole tässä asiassa kaikkein huonoin, mutta voisi olla merkittävästi parempi. Tilanne tuskin helpottuu, kun tuleva hallitus toteuttaa järkyttävät kehitysyhteistyöleikkauksensa. 

Vammaispolitiikka puolueiden eduskuntavaaliohjelmissa osa 3

 

Viimeisessä puolueiden vaaliohjelmia puivassa tekstissä käyn läpi pienpuolueiden ohjelmien vammaispolitiikkaa. Tässä tarkoitan pienpuolueilla niitä, jotka osallistuivat Ylen pienpuoluetenttiin. Monilla niistä ei ole vaaliohjelmaa lainkaan. Vain kolmen puolueen ohjelma ottaa kantaa vammaispolitiikkaan. Tämä yllätti minut - vaikka en sitten kuitenkaan tiedä miksi. Ehkä kuvittelin, että pienet puolueet puhuisivat tällaisestakin politiikan marginaaliin jätetystä asiasta. 

Feministinen puolue linjaa aiheesta pisimmin. Se haluaa "vammaisten oikeudet etualalle". Tämä näyttää tarkoittavan ensisijaisesti palveluita ja painottuvan kehitysvammaisiin. Se vaatii vammaisten elämänmittaiset palvelut kilpailutuksen ulkopuolelle. Tätä ovat vaatineet myös monet kehitysvamma-alan järjestöt. 

Toinen kaiku kehitysvammapuolelta on vaatimus henkilökohtaisesta avusta kaikille sitä tarvitseville. Nimenomaan kehitysvammaisten kohdalla on ollut vaikeuksia saada sitä. Puolue haluaa laajentaa henkilökohtaisen avun vammaisista kaikille sitä tarvitseville. Keitä tässä tarkoitetaan?

Feministinen puolue vaatii vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita kaikille omaishoidettaville. Tämä on vähän hämmentävä vaatimus, koska sille ei esitetä mitään perusteita. Toteutuessaan tämä tarkoittaisi, että lukuisat ikäihmiset siirtyisivät sosiaalihuoltolain mukaisista matkoista vammaispalvelulain mukaisiin matkoihin. Kustannukset todennäköisesti lisääntyisivät, koska vammaispalvelulain mukaisissa matkoissa ei ole tulorajoja, niitä saa käyttää laajemmalla alueella ja niitä saa määrällisesti enemmän. Toki tälläkin hetkellä ihminen, joka on omaishoidettava, voi tarpeen mukaan saada vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja. Kaikilla omaishoidettavilla ei ole kuljetuspalvelujen tarvetta ollenkaan. En tiedä mihin tämä linjaus perustuu ja mitä hyötyä siitä olisi. 

Esteettömyydestä puolue linjaa näin: "Käynnistetään poikkihallinnollinen esteettömyyden edistämisen kärkihanke, jossa on mukana joukkoliikennepalveluiden esteettömyys ja liikennepalvelulain toteutuminen myös vaikeasti toimintakyvyltään rajoittuneiden kansalaisten näkökulmasta." 

Kärkihanke tarkoittaa rahaa, jota käytettäisiin esteettömyyteen. Miksipä ei, mutta jo tällä hetkellä vapaaehtoisiin esteettömyysparannuksiin käytettävissä oleva raha jää käyttämättä, toimenpide ei ole kovin lupaava. Feministiselläkään puolueella ei näköjään riitä rohkeus kattavan ja tiukan lainsäädännön vaatimiseen.  

Puolue lupaa huolehtia, että aistivammaiset, viittomakieliset ja fyysisesti vammaiset henkilöt voivat käyttää digitaalisia palveluita julkisen sektorien verkkopalvelujen lisäksi myös työpaikoilla, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Tämä tavoite viitannee siihen, että tällä hetkellä saavutettavuusdirektiivi koskee vain yleisölle suunnattuja palveluita eikä työpaikkojen sisäisiä järjestelmiä. Totisesti tämä onkin syytä korjata! Sitä en tiedä, miksi yksityisen ja kolmannen sektorin palvelut jätetään kokonaan tämän linjauksen ulkopuolelle - niitähän saavutettavuusvaatimus jo koskee yhtä lailla kuin julkisen sektorin palveluita. Sivumennen sanoen: tämä ohjelma on nettisivulla vain pdf-tiedostona. Se ei ole näkövammaisten ruudunlukulaitteiden kanssa aina yhteensopiva muoto. 

Feministinen puolue on oikeassa todetessaan, että muun muassa vammaisilla ihmisillä on usein muita alhaisempi palkka ja huonommat työolot. Vammaisten ihmisten tekemän työn arvostus on heikompaa. On kiinnostavaa, että tästä puhutaan osiossa, jonka otsikko on "Alojen arvostus nousuun". Minkään alan arvostuksen nostosta ei koko osiossa sanota mitään, vaan tiettyjen työntekijäryhmien, mutta silti se päättyy vaatimukseen toimintaohjelmasta "näiden alojen" arvostuksen parantamiseksi ja tasa-arvonäkökulman edistämiseksi tes-järjestelmässä. 

Piraattipuolue tavoittelee ohjelmassaan käyttäjälähtöistä suunnittelua. Se "(...) tarkoittaa myös erilaisten toimintarajoitteiden sekä saavutettavuus- ja esteettömyysperiaatteiden huomioimista." Linjaus on hyvä ja tarpeellinen, vaikka se jääkin niukaksi ja ylätasoiseksi. Millä puolue aikoo varmistaa suunnittelun käyttäjälähtöisyyden?

Suomen kommunistisen puolueen vaaliohjelma vaatii lisää rahaa vammaispalveluihin ja vammaispalvelujen myöntämistä ihmisen ikään katsomatta. Vammaispalvelulain valmisteluvaiheessahan oli esillä niin sanottu ikääntymisrajaus, joka kieltämättä olisi ollut hyvin ongelmallinen. 

Jostain syystä SKP:n vaaliohjelma väittää, että korona lisäsi vammaispalvelujen tarvetta. Ei lisännyt, vaan väheni. Kehitysvammaisia siirtyi asumisyksiköistä asumispalvelujen piiriin, mutta yleisesti vammaispalveluita käytettiin korona-aikaan vähemmän kuin ennen sitä. 

Pienpuolueet eivät vaaliohjelmiensa perusteella tarjoa vammaispoliittista vaihtoehtoa suurille puolueille. Se on harmi, koska kunnianhimoiselle, analyyttiselle vaihtoehdolle todella olisi tarvetta. 

 

Vammaispolitiikka puolueiden eduskuntavaaliohjelmissa, osa 2

Nyt ovat loputkin puolueiden eduskuntavaaliohjelmat ilmestyneet. Hyvä niin, koska vaaleihin on enää pari viikkoa. Nyt käyn läpi vammaispolitiikan niiden eduskuntapuolueiden osalta, joiden ohjelmaa ei viime kerralla ollut vielä saatavilla: perussuomalaisten, Liike Nytin ja vihreiden. 

Liike Nytin vaaliohjelmassa ei sanota vammaisista tai esteettömyydestä mitään. 

Perussuomalaisilla ei ole vaaliohjelmaa, vaan sen verkkosivuilla ohjataan tutustumaan puolueen temaattisiin ohjelmiin. Tässä on tarkoituksena vertailla nimenomaan vaaliohjelmia. En ole muiden puolueiden osalta käynyt läpi kaikkia ohjelmia, joten en ryhtynyt siihen persujenkaan kohdalla. 

Vihreiden kohdalla olen sikäli jäävi kommentoimaan mitään, että kuulun puolueeseen. Enkä vain kuulu, vaan johdan sen piirijärjestöä omalla alueellani ja sen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmää. En silti ollut mukana päättämässä puolueen vaaliohjelmasta. Kommentoin kaikesta huolimatta koska yksi kohta kirjauksessa herätti laajemman ajatuksen, kun keskustelin siitä ystäväni kanssa. 

Kohta menee näin: "Turvataan vammaisten ihmisten itsenäinen elämä ja itsemääräämisoikeus. Varmistetaan esteettömyys ja saavutettavuus kaikissa julkisissa palveluissa ja tiloissa tarvittaessa sanktioin."

Itsenäinen elämä ja itsemääräämisoikeus ovat hyvät periaatteelliset nostot. Tällä hetkellä vammaispolitiikan suunta ei niitä suosi, mutta jos vaikka ensi vaalikaudella taas. 

Ystävä kysyi, mistä johtuu esteettömyystavoitteiden rajoittaminen julkisiin tiloihin ja palveluihin. Hän huomautti aivan oikein, että YK:n vammaissopimus ei tunne tällaista jaottelua, vaan sen mukainen oikeus esteettömyyteen ulottuu kaikille elämänaloille. On niin yleistä rajata esteettömyyden vaatimus nimenomaan julkisiin tiloihin ja palveluihin, että en itsekään kiinnitä siihen mitään huomiota. Nyt kun kiinnitin, tajusin kuinka outo ja epämääräinen jako julkiseen ja yksityiseen on. 

Luulen, että tällainen ajattelu johtuu siitä, että julkisten tilojen oletetaan olevan verorahoitteisessa omistuksessa, joten niitä on helpompi hallita. Ei sitten tule valitusta yksityisiltä yrittäjiltä. Voi olla, että tätä pidetään ensimmäisenä osana isompaa suunnitelmaa: kun julkiset tilat on hoidettu, jatketaan yksityisiin. 

Näin vaalien aikaan, kun minkä tahansa puolueen ehdokkaille muistuttaa, että kampanjailaisuuksien pitää olla esteettömiä, monet ehdokkaat valittavat, että esteettömiä paikkoja on vaikea löytää. Useampi on uhriutunut siitä, että juuri heidän tilaisuudeltaan kehdataan vaatia esteettömyyttä. He ovat väärässä: oikeasti kaikilta vaaditaan. Etenkin sellaiset paikat, joita he pitävät rentoina ja kivoina, kuten baarit ja ravintolat, ovat esteellisiä. Ymmärtäisivätpä nämä ehdokkaat, että eduskunnassa voi vaikuttaa siihen, että tulevissa vaalikampanjoissa tilaisuuksia voi pitää esteettömissä, kivoissa paikoissa. 

Vammaispalvelulain huono uudistus

Eduskunta päättää huomenna perjantaina uudesta vammaispalvelulaista. Olen varma, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan vahvistama esitys menee läpi. Minun mielestäni laki pitäisi hylätä. En sano tätä kepein mielin, koska tiedän, että laki kaipaa uudistamista. Monet tahot ovat tehneet paljon työtä tämän esityksen eteen. En silti voi hyväksyä lakia, joka tosiasiallisesti heikentää monien vammaispalvelulaista riippuvaisten vammaisten henkilöiden asemaa. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimus, jonka Suomi ratifioi kesäkuussa 2016, edellyttää vammaisten henkilöiden aseman parantamista eikä salli sen heikentämistä. 

Ilmaisin kantani mielipidekirjoituksessa, joka julkaistiin sunnuntaina. Iltalehti kiinnostui, joten annoin sille haastattelun samasta aiheesta. Näiden ulostulojen jälkeen olen osallistunut lukuisiin keskusteluihin ja vastannut kysymyksiin tästä laista. Sekä mielipidekirjoitus että Iltalehden juttu olivat rajoitetun merkkimäärän takia hyvin lyhyitä, joten olen saanut palautetta siitä, että ne ovat liian yleistasoisia. Avaan ajatteluani tässä vähän pidemmin. Tiedän, että monet ihmiset ovat kanssani eri mieltä, osa perustellusti ja osa fiilispohjalta. 

Prosessi 

Vammaispalvelulain uudistus on ollut useamman hallituksen hallitusohjelmassa, mutta jäänyt toteuttamatta. Sipilän hallitus oli sitonut sen sote-uudistukseen, joka kaatui viime metreille. Silloin lakiluonnos oli parempi kuin nyt. 

Vammaispalvelulain uudistus on kirjattu tämänkin hallituksen hallitusohjelmaan. Valmistelussa on kuultu järjestöjä. Odotettu esitys tuli eduskuntaan vasta nyt, joten sen hyväksymisessä on kiire. Perustuslakivaliokunta edellytti ensimmäisessä käsittelyssään niin paljon niin suuria muutoksia, että luulin lain kaatuneen taas. Sote-valiokunta kuitenkin teki esitykseen joitakin muutoksia - ei tosin perustuslakivaliokunnan vaatimia. Tällä välillä ilmeisesti puolueet löysivät keskenään diilin, koska esitys saatiin runnottua läpi. Perustuslakivaliokunnassa kuultavana oli enää kolme asiantuntijaa - ne edellisen kierroksen vähiten kriittiset. Eduskunnan suuressa salissa tällä viikolla lakiesityksestä pidettiin vain vähän puheenvuoroja. Ainoastaan yhdessä niistä esitettiin mitään kritiikin kaltaista. Tämä kertonee, että esitys hyväksytään. 

Vammaispalvelulain luonne 

Vammaispalvelulaki on viimesijainen erityislaki, joka velvoittaa hyvinvointialueita. Aiemmin se on koskenut kuntia. Se turvaa palvelut ihmisille, jotka tarvitsevat niitä välttämättä päivittäisissä toiminnoissaan. Vammaispalvelulaki on perinteisesti ollut itsenäisen elämän laki. Sen nojalla vammainen ihminen on voinut saada kuljetuspalveluja, henkilökohtaista apua, asunnonmuutostöitä ja niin edelleen. Vammaispalvelulain keskiössä on ollut yksilö, joka näiden palvelujen perusteella voi elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä. 

Monet vammaispalvelulain mukaisista palveluista ovat subjektiivisia oikeuksia. Se tarkoittaa, että niitä pitää myöntää määrärahatilanteesta riippumatta. Toisin kuin muun muassa sosiaali- ja terveysvaliokunta on mietinnössään antanut ymmärtää, vammaispalvelulaki on jo nykyisellään tarve- eikä diagnoosiperusteinen laki. Diagnoosiperusteinen on kehitysvammalaki, joka nyt yhdistetään vammaispalvelulakiin. Tähänkin asti kehitysvammaiset ovat voineet saada ja saaneetkin vammaispalvelulain mukaisia palveluita - etenkin kun vammaispalvelulaki on jo pidempään ollut ensisijainen suhteessa kehitysvammalakiin. 

Kyse on niin kovista oikeuksista, että ne pitää määritellä tarkkarajaisesti ja selkeästi. Harkinnanvaraisuus tarkoittaa, että palvelu voidaan jättää myöntämättä. Tätä eivät lakia säätävät poliitikotkaan tunnu ymmärtävän. Se käy ilmi siitä, että sote-valiokunnan puheenjohtaja on ilmoittanut, että pistekirjoituksen opastus on turvattu maininnalla valiokunnan taustamietinnöllä. Tosiasiassa sellainen maininta ei velvoita ketään mihinkään. Lakiesitys on liian löyhä. Tähän perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota alkuperäisessä lausunnossaan, mutta muutosta ei ole tehty. On todennäköistä, että lain tulkinnasta hyvinvointialueille erittäin vaikeaa ja tuomioistuimille jää ratkaistavaksi paljon. Tämä kuormittaa kaikkia osapuolia. 

Vammaispalvelulaki on laki. Siksi sitä pitää tarkastella juridisesti. En itsekään ole juristi, vaan teologi, joten luotan lakiesityksen arvioinnissa juristeihin, joita onneksi lähipiiristäni löytyy. Laki toki kiinnostaa  minua. Asianmukaisen lainsäädännön merkitys tuli selväksi kuntapoliittisella urallani, joka kesti vuodesta 2000 viime kuntavaaleihin. Silloin kirkastui, että yksilöllinen harkinta tarkoittaa useimmiten sitä, että harkitaan ettei yksilö tarvitse palvelua. 

Uuden lain tarve

Nykyinen vammaispalvelulaki on vanhentunut, vaikka se ei laiksi ole kovin vanha. Juristit, järjestöt ja vammaisaktivistit ovat tuoneet esiin sen puutteita eri näkökulmista. Useammissa tutkimuksissa on todettu, että henkilökohtainen apu vaatii kehittämistä. Isoja ongelmia on myös kuljetuspalvelujen riittävyydessä ja järjestämisessä eri puolilla Suomea. On huomattu, että nykyinen laki jättää osan palveluja tarvitsevista ihmisistä niiden ulkopuolelle. Lakiteknisesti sanoen: soveltamisala on ollut liian kapea. 

Vähän aikaa sitten Suomi tuomittiin YK-sopimuksen rikkomisesta, kun se ei myöntänyt henkilökohtaista apua vammaisen henkilön itsenäisen asumisen mahdollistamiseksi. Oireellista on, että tämä lakiesitys ei korjaa ongelmaa, joka aiheutti tämän ongelman ja pitää sitä yllä. 

Uusi laki tarvitaan myös siksi, että vastuu vammaispalveluista on siirtynyt kunnilta hyvinvointialueille. 

Niin kauan kuin olen näissä kuvioissa pyörinyt - siis aivan liian kauan - tavoitteena on ollut yhdistää vammaispalvelulaki kehitysvammalakiin. Tämä ollaan nyt siis tekemässä. Kehitysvammalaki siis lakkaa olemasta, jäljelle jää vammaispalvelulaki, johon tulee nimenomaan kehitysvammaisille rajattuja elementtejä: päivätoimintamatkojen maksuttomuus, henkilökohtainen budjetti ja erityinen osallisuuden tuki säädetään vain kehitysvammaisille. Tämä on jännä yksityiskohta, kun ottaa huomioon, että tätä markkinoidaan tarve- eikä diagnoosiperusteisena lakina. 

Yhdistämistä perustellaan muun muassa kansainvälisillä velvoitteilla. Minäkin olen niin usein niin monella suulla kuullut todettavan, että Suomi rikkoo kansainvälisiä velvoitteitaan pitämällä kiinni kahdesta eri laista, että olen uskonut siihen. Tällä viikolla minulle on selvinnyt, että kukaan ei tunnu osaavan osoittaa lähdettä tälle väitteelle. Vammaisten ihmisten palvelut on monessa maassa jaettu useampaan lakiin, eikä mikään niistä maista ole saanut huomautuksia. Kehitysvammalain puutteet ja vanhentuminen voitaisiin ratkaista muutoin kuin runnomalla. 

Itsenäinen elämä vs. hoiva ja huolenpito

Olen ulostuloissani esittänyt huoleni siitä, että lakiesityksen suunta on pois itsenäisestä elämästä, kohti hoivaa ja huolenpitoa. Tämä näkyy useammassa pykälässä sekä resurssien suuntaamisessa. Pistekirjoituksen opetusta, joka on muun muassa opiskelun kannalta olennainen ja varsin halpa palvelu, ei ole kirjattu lakitekstiin, mutta kehitysvammaisten päivätoimintamatkoista on ollut varaa tehdä kategorisesti maksuttomia. Vammaisten ihmisten työpäivän sisäisiin kuljetuspalvelumatkoihin ei ole otettu kantaa, vaikka se olisi erittäin tärkeä etenkin nykyisessä silpputyöelämässä. 

Lakiesityksessä mahdollistetaan perheenjäsenen toimiminen henkilökohtaisena avustajana helpommin kuin nykylaissa, jonka mukaan se nykyään on pääsääntöisesti kielletty. Edunvalvoja, joka voi olla perheenjäsen, voi toimia henkilökohtaisen avustajan työnantajana. Kumpikin muutos antaa liikaa valtaa perheelle.  Tämä on vastoin sitä kannattamaani periaatetta, että henkilökohtaisen avun pitäisi mahdollistaa itsenäisyys perheeseen nähden. Minulla ei ole mitään omaa perhettäni vastaan, mutta aivan varmasti kaikille osapuolille on hyvä, että minulla on oma itsenäinen elämäni, jonka jaan heidän itsenäisen elämänsä kanssa. 

Raha

Lakiesitys on lakien yhdistämisen ja laajennetun soveltamisalan takia vammaispalvelulain mukaisten palvelujen kustannukset nousevat. Useat asiantuntijat, järjestöt ja hyvinvointialueet ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että nyt varatut resurssit eivät riitä kattamaan nousevia kustannuksia. Vaarana on, että ne, jotka ovat tähän mennessä saaneet vammaispalvelulain mukaisia palveluita, eivät enää saa niitä tai saavat niitä vähemmän kuin ennen. 

Tässä on syytä ottaa huomioon sekin, että verotuksesta poistettiin invalidivähennys, joka hyödytti etenkin työssäkäyviä aisti- ja liikuntavammaisia. Siitä kertyneillä varoilla luvattiin parempi vammaispalvelulaki. Nyt näillä rahoilla ollaan tekemässä laki, jonka painotukset osuvat aivan muille ryhmille. 

Sote-valiokunta on suunnannut rahaa nimenomaan kehitysvammaisille suunnattuihin palveluihin, kuten edellisessä kappaleessa kävi ilmi. Kehitysvammaisten päivätoimintamatkat säädetään maksuttomiksi, mutta opiskelu- ja työmatkoissa säilyy omavastuu, joka on yleensä joukkoliikenteen kertalipun hintainen. Tämä tarkoittaa, että opiskeleva vammainen henkilö, jota esteellinen joukkoliikenne syrjii, joutuu maksamaan kulkemisestaan enemmän kuin kuukausilippua käyttävä ei-vammainen kollegansa. 

Yhdenvertaisuus 

Keskustelussa on puhuttu paljon yhdenvertaisuudesta. Se on ilman muuta yksi vammaispalvelulain peruspilareista. Osa on sitä mieltä, että vammaispalvelulain tarkoitus on turvata vammaisten ihmisten yhdenvertaisuus ei-vammaisiin ihmisiin nähden. Tätä mieltä olen itse. Osa ajattelee, että yhdenvertaisuus tarkoittaa yhdenvertaisuutta vammaisten kesken. Molemmat näkemykset ovat juridisesti perusteltavissa, joten valinta niiden välillä on poliittinen. 

YK-sopimus määrittelee osaltaan yhdenvertaisuutta, mutta lisäksi on olemassa esimerkiksi perustuslain ja yhdenvertaisuuslain mukaiset määritelmät yhdenvertaisuudesta. Nämäkin on otettava huomioon vammaispalvelulaissa. Jotain hyvää esiin tuodakseni: lakiin aiottu ikääntymisrajaus ei päätynyt tähän lopulliseen esitykseen, koska katsottiin, koska perustuslaki kieltää ihmisten asettamisen eriarvoiseen asemaan iän perusteella. 

Vaikka kysymys olisikin vammaisten keskinäisestä yhdenvertaisuudesta, se tuskin toteutuu kaikkien kohdalla samalla tavalla. Yhdenvertaisuuden toteutuminen voi vaatia eri ihmisten kohdalla eri asioita. Jostain syystä monet vammaispavelulakia kommentoineet ihmiset ovat sekoittaneet asioita toisiinsa. Diagnoosiperusteisuuden välttämisen on tulkittu tarkoittavan, ettei saa lainkaan määritellä, mitä kenellekin voi myöntää. Pistekirjoituksen opetus on ehkä hyvä esimerkki tästä. Se rajoittuu sokeisiin ihmisiin. YK-sopimus tai mikään muukaan ei kiellä toteamasta tätä tosiasiaa ja kirjoittamasta sitä lakiin.

Vammaisjärjestöt

Vielä kuukausi sitten enemmistö vammaisjärjestöistä toivoi ainakin julkisesti, että vammaispalvelulaki "saataisiin maaliin" (vihaan urheilutermejä, koska en ymmärrä urheilusta mitään) vielä tämän eduskunnan aikana. Osa niistä myönsi, että vakaviakin puutteita on, mutta silti lain säätämistä pidettiin parempana kuin sen siirtymistä taas seuraavalle hallitukselle. Tämä on tyypillistä monen alan kansalaisjärjestöille tällä hetkellä: oletusarvona tai jopa väistämättömyytenä pidetään sitä, että vaalien jälkeen koittaa äärimmäinen pahuus. En ole missään tällä hetkellä missään kotimaassa työskentelevää vammaisjärjestössä aktiivinen, mutta käytäväpuheista olen ymmärtänyt, ettei yksimielisyyttä ole missään vaiheessa ollut. 

Kehitysvammajärjestöt - jotka ovat kehitysvammaisten omaisten ja heidän parissaan työskentelevien, eivät kehitysvammaisten itsensä hallussa - ovat lobanneet tavoitteitaan erityisen ahkerasti. Niillä on ollut suora ja luonteva linkki lain valmisteluun: esitystä valmisteli ministeriössä Kehitysvammaisten tukiliitosta lainattu juristi. 

 

Tällä viikolla, siis minun kirjoitukseni jälkeen, on ilmestynyt kaksi täysin vastakkaista vammaisjärjestöjen kannanottoa. Ensin tuli kahdentoista (lopulta yhdentoista) järjestön kannanotto, jossa vaadittiin lain hylkäämistä, sitten muiden kahdentoista järjestön kannanotto, jossa kannatettiin sen hyväksymistä. Kynnys ry osallistui ensimmäiseen, mutta sitten perääntyi ja siirtyi jälkimmäiseen (tällainen sekoilu kieltämättä kirvelee entisenä Kynnyksen puheenjohtajana). Jakolinja tuli ryminällä julki. Olisipa tullut aiemmin, niin paine löytää kaikille hyvä ratkaisu olisi ollut kovempi ja se olisi luultavammin löytynyt. Paine olisi pakottanut eduskunnan varaamaan palveluihin oikeasti riittävät resurssit. 

Minua harmittaa, että niin monet vammaisjärjestöt heräsivät tähän keskusteluun myöhässä. Niiden argumentaatio ei ole ollut kovin laadukasta. Vaikuttaa siltä, että iso osa järjestöistä ei ymmärrä, mitä hyvä lainsäädäntö tarkoittaa. Siinä ei ole kysymys identiteetistä tai kokemuksista, vaan juridiikasta.    

Kuulin, että on ehdotettu, että lain toteutumista valvoisivat järjestöt. Tämän prosessin valossa on vaikea kuvitella, että järjestöillä riittäisi moiseen kompetenssi. Sitäpaitsi lain valvonta ei kuulu järjestöille, vaan tuomioistuimille. 

Mitä seuraavaksi?

Nyt tämä lakiesitys on menossa läpi, siitä ei taida päästä mihinkään. Ei kai auta kuin katsoa eteenpäin, periksihän ei saa antaa. Sen toteutumista pitää seurata tarkkaan.. Tulevankin hallituksen ohjelmaan pitää saada vammaispalvelulain uudistus. Olipa siinä mitkä tahansa puolueet, ne johtavat Suomea, jota sitoo YK:n vammaissopimus.