torstai 3. marraskuuta 2022

Kirja-arvio: Frances Ryan: Crippled - austerity and the demonization of disabled people


2010-luvun alkupuolella Iso-Britannia kiristi talouspolitiikkaansa merkittävästi. Julkisen sektorin menot haluttiin leikata minimiin. Tämä tarkoitti sosiaaliturvan ja kaikenlaisten palvelujen karsimista. Oikeutusta haettiin leimaamalla niitä tarvitsevat ihmiset laiskoiksi ja huijareiksi. Media osallistui jahtiin kirjoittamalla raflaavia juttuja sosiaaliturvan väärinkäytöstä ja keräämällä yleisövihjeitä valesairaista. 


Säästöt kuorrutettiin puheilla tehokkuudesta ja verovarojen ohjaamisesta eniten tarvitseville. Kertomatta jätettiin, että ehdot muutettiin mahdottomiksi ja tukien taso laskettiin lähes olemattomiin. 


Talouskuripolitiikan takia Isossa-Britanniassa kuoli ihmisiä sairauksiin, jotka olisi helppo hoitaa lääkkeillä tai ruokavaliolla, esimerkiksi diabetekseen tai aliravitsemukseen. Ihmisiä jäätyi hengiltä, koska heillä ei ollut varaa lämmitykseen. Kodittomuus yleistyi. 


Tiukka säästölinja romutti Ison-Britannian vammaispolitiikan perusteellisesti. Itsenäisen elämän idea unohdettiin ja suunta kääntyi takaisin vanhanaikaiseen hyväntekeväisyysmalliin - paitsi että avustusjärjestöjenkään resurssit eivät riittäneet vastaamaan leikkausten aiheuttamaan kriisiin. Laiskoiksi huijareiksi leimatuille vammaisille ei haluttu lahjoittaa rahaa.


 Vammaisten ihmisten sosiaaliturvasta leikattiin. Sen sanottiin kannustavan heitä menemään töihin. Samaan aikaan työssä käymisen edellytykset vietiin pois. Henkilökohtainen apu ja kotihoito lakkautettiin kokonaan tai suurelta osin. Miten mennä töihin, jos ei pääse edes ylös sängystä? Terveyskeskukset eivät myönnä apuvälineitä, koska niihin ei ole varattu rahaa.


Yhä useampi vammainen ihminen jäi kotinsa vangiksi tai joutui laitokseen. Vammaisten lasten koulukyydit lopetettiin ja opetuksen tuesta leikattiin niin että moni heistä jää kokonaan ilman koulutusta.

 

Säästöt tulevat pidemmän päälle kalliiksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Yhä useampi britti joutui jäämään pois töistä auttaakseen vammaista tai sairasta omaistaan. Se vähentää verorahoja. Vammaiset ihmiset eivät pääse töihin tienaamaan palkkaa, josta maksaa veroja. Lyhytnäköinen talouskuripolitiikka elää populistisilla luvuilla vaalikauden tai sitä lyhyemmän ajan säästöistä, eikä piittaa kestävästä taloudenpidosta.


Kirja-arvio on julkaistu myös Kynnys-lehden numerossa 3/2022.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pitäisikö vammaispalvelulain voimaanastumista lykätä?

Hesari kirjoittaa , että vammaisjärjestöt ovat eri mieltä vammaispalvelulain voimaantulon lykkäämisestä. Petteri Orpon hallitus on päättänyt...