Helsingin kaupunkiympäristön toimialalla on meemi, jossa sanotaan: "Sinun kotikatusi aurataan aina viimeisenä." Olen nähnyt sen taas tällä ja viime viikolla monta kertaa.
Meemi tuli mieleen eilen, mutta ei naurattanut, kun jouduin matkustamaan taksilla noin 350 metrin matkan Kalasataman metroasemalta Suvilahteen Tiivistämölle. Normaalisti kelaisin tuollaisen matkan helposti ja nopeasti, etenkin kun maasto on tasainen. Nyt jalkakäytävällä oli niin paljon lunta, että se ei ollut mahdollista. Lumi oli satanut jo pari päivää aiemmin, sen päälle oli heitelty vähän hiekoitussoraa, mutta olisi sen voinut myös siivota pois.
Suomalaiset naureskelevat ulkomaille, joissa sentti lunta tarkoittaa kaiken pysähtymistä. Voisi kuvitella, että naureskelu johtuu siitä, että meillä on homma hallussa, prosessit kunnossa. Siksi lumi ei aiheuttaisi ongelmaa. Mutta kysymys onkin vain siitä, että etuoikeutetut ihmiset ajattelevat ableistisesti.
Talvikunnossapitokeskustelua seuratessa (en ole vain seurannut, vaan myös osallistunut) huomaa nopeasti, että suomalaiset naureskelevat myös monille kaiken pysähtymistä, pitkää kotiarestia. Osa näistä ihmisistä on vammaisia, osa pitkäaikaissairaita, osa vanhuksia. On varmaan muitakin. Jotenkin ymmärrän, että omakotitalon piha jossain korvessa jää pitkäksi ajaksi lumiseksi, mutta kun näin tapahtuu kaupungissakin, ihan keskustassa. Ja kun samaan aikaan autotiet ovat siistit. Monet ovat sitä mieltä, että näin saa ollakin. Ei ole oikea suomalainen, jos ei selviä lumikasasta. Luminen aika on kuulemma poikkeustilanne, joka pitää vain sietää. Ei joka vuosi toistuva, useita viikkoja kestävä tilanne ole mikään yllättävä poikkeustilanne, johon ei voisi varautua asianmukaisesti.
Lumi tuntuu olevan joka vuosi yllätys. Lunta sataa koko maassa, mutta koska talvikunnossapito on kuntien vastuulla, joka kunnassa tuntuu olevan erillistalvi. Lisäksi jokaisella tontilla tuntuu olevan erillistalvi. Vastuu ja päätösvalta on jaettu niin usean tahon kesken, että on epäselvää, kuka lopulta on vastuussa mistäkin. Kuntapolitiikassa opin, että talvikunnossapidosta puhumiselle ei ole koskaan oikea aika. Talvella on liian myöhäistä, keväällä liian aikaisin. Kesälä kaikki ovat lomalla ja syksyllä aika kuluu syyskauden käynnistämiseen lomien jälkeen.
llmastonmuutos on tehnyt talvikunnossapitokeskustelusta vieläkin absurdimpaa. Minulle on kerrottu, ettei enää kannata investoida talvikunnossapitokalustoon, koska saattaa olla, ettei niille ole tulevina vuosina käyttöä. Ei se nyt niin nopeasti tapahdu! Sitäpaitsi: sään ääri-ilmiöiden, kuten rankkojen lumimyrskyjen, on arvioitu ilmastonmuutoksen takia nimenomaan lisääntyvän. Eilen minulle kerrottiin, että on epäekologista aurata jalkakäytäviä diesel-käyttöisillä lumiauroilla. Sanoja oli tietysti autoileva henkilö.
Liikkuminen paikasta toiseen on ihmisoikeus. Ihmiseltä ei saa riistää vapautta. Talvikunnossapidon laiminlyöminen on vapaudenriisto, johon ei suhtauduta vakavasti.
Ei-vammaiset henkilöt esittävät minulle usein (hyvää tarkoittavia) ratkaisuehdotuksia, jotka tiedän toimimattomiksi. Ehdotetaan, että hankkisin paremman apuvälineen. Hyvä idea, mutta kun kunnan terveystoimi myöntää apuvälineitä hyvin kitsaasti, eikä minulla ole niihin varaa. Samalla pyörätuolilla pitää pärjätä sekä ulkona että sisällä. En edes ole varma, että on olemassa tätä ongelmaa ratkaisevaa apuvälinettä. Toivottavasti kehitetään entistä parempia apuvälineitä ja saan niitä käyttööni, mutta tuotekehitys ei ole niin nopeaa että apuvälineet vielä moneen vuoteen korvaisivat talvikunnossapidon.
Moni ihminen ulkoilisi hyvin mielellään, mutta talvikunnosspidon puute tekee siitä hankalaa, jopa mahdotonta. En tajua, miten meillä on varaa hoitaa murtuneita ruumiinosia ja muita talvikunnossapidon puutteiden aiheuttamia vammoja, jotka vain ja ainoastaan lisääntyvät, kun väestö ikääntyy. Paljon puhutaan siitä, että jokaisen pitäisi olla fyysisesti aktiivinen kunnosta riippumatta, mutta sitten kun sitä voisi edistää, se on muka liian kallista.
Yleisimmin minulle sanotaan, että no käytä taksia. Käytänkin, mutta minulla ei ole loputtomasti rahaa, eivätkä kunnan myöntämät kuljetuspalvelut riitä juuri mihinkään. Samat ihmiset ovat huolissaan sosiaali- ja terveysmenoista, joten he tuskin innostuvat kuljetuspalvelumenojen lisäämisestä. Sitäpaitsi taksissa ei saa liikuntaa, ei tapaa tuttuja ohimennen, ei saa raitista ilmaa. Joka kevät huomaan olevani rapakunnossa, kun talvi on kulunut sisällä ja taksissa. Oma auto ei ole minulle mahdollinen ratkaisu, eikä monille muillekaan.
Pyöräilijöiden aktivismi on monessa kaupungissa vaikuttanut myönteisesti talvikunnossapitoon. Vaikuttaa siltä, että tehtävä ei olekaan täysin mahdoton, kun tahtoa löytyy. Kuulemma esimerkiksi Oulussa on tehty erinomaisen toimivia ratkaisuja. Ehkä pitäisi käväistä Oulussa vähän kyselemässä. Pidemmän päälle olisi kuitenkin järkevää siirtää vastuuta talvikunnossapidosta isommille yksiköille niin ettei kaikki olisi kiinni yksittäisten kuntien poliittisesta tahdosta ja resursseista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti